Connor Murphyn vanhemmat löytävät kuolleen poikansa taskusta kirjeen. Se on erään lukiolaispojan, Evan Hansenin, itse itselleen kirjoittama tsemppikirje. Se on kirje, jota ei ollut tarkoitus kenenkään nähdä, joka johti valheeseen, jota ei olisi koskaan pitänyt kertoa. Tästä saa alkunsa tapahtumien pyörre, jonka keskellä on Evan Hansen, yksinäinen ja sosiaalisesti kömpelö lukiolainen, joka haluaisi löytää itsensä ja tulla nähdyksi.
Rakas Evan Hansen on rakastettavan aito musikaali, jolla on suuri sydän. Se on syvästi inhimillinen, voimakkaasti koskettava ja hyvin samastuttava musikaali täynnä toivoa. Rakas Evan Hansenissa on kaunis musiikki, toinen toistaan upeampia balladeja ja tarttuvia popbiisejä, jotka jäävät ihanasti soimaan päähän.
Rakas Evan Hansen on tarina itseksi kasvamisen vaikeudesta ja itsensä löytämisen voimasta. Se on tarina nuoruudesta, tarina vanhemmuudesta ja tarina nopeasti kasvavista lapsista ja äideistä, jotka pysyvät aina lapsensa rinnalla.
Ohjaus: Kari Arffman
Rooleissa mm: Petja Pulkkinen, Julius Suominen, Nina Tapio, Lumi Aunio, Akseli Ferrand, Tuukka Leppänen, Sanna Majuri, Samuli Pajunen, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Niki Rautén, Riikka Riikonen, Antti Timonen ja Reeta Vestman.
Lähdemme klo 15.00 (Linnankatu 16). Matkan hinta on 80 euroa sisältäen lipun ja tarjoilun paluumatkalla linja-autossa. HUOM! Kerho tarjoaa tilauslinja-autokuljetuksen.
Ilmoittautumiset pyydetään 8.10.2023 mennessä sähköpostitse markku.laakso@turunteatterikerho.fi tai markkuolavilaakso@elisanet.fi tai p. 050 321 5955. Varauksenne vahvistetaan aina vastaamalla viestiinne. Jos ette saa vahvistusta, varauksenne ei ole tullut perille. Varattaessa lippuja pyydetään antamaan osallistujien nimet ja puhelinnumerot.
HUOM! Varaukset ovat SITOVIA.